Vakavaa matkariippuvuutta liikkeellä!

on

Tämä on kuin vegetaristin kotitekoinen sushi-ilta.

Pitkään harkittu rakennelma, jonne pitää tunkea ajoittain uusia kummia aineksia lakkahillosta kapriksiin. Niitä himoitsee, haluaa lisää – ähkyä ei tule. Nopea suupala. Toinen. Kolmas.

Wasabin kirpeä tervehdys takaraivolla. Lämpimän saken yököttävyys ja Kaliforniarullien raikkaus soljuvat rinta rinnan alas kurkkua. Makit ja ne toiset hassut riisiset pullat, joiden päälle on vyötetty laiska avocado. Neljäs. Viides. Kuudes.

Valtava himo. Yllättävä nautinto. Seitsemäs maki. Kahdeksas rulla.

Olen päihtynyt ruuan nautinnosta. Tämähän on hyvää!

Yhdeksän. Kymme… Hei, miksi syön näitä?! Minähän inhoan kalamaisia makuja, imelää munakasta, merilevää ja kylmää ruokaa – sakesta puhumattakaan.

Yksitoista. Kak-si. Tois. Ta.

– Seuraavana aamuna luulet saaneesi tarpeeksi. Mutta toisin kuin voisi kuvitella luulo ei johda himoja, nautintoja tai elämyksiä. Seuraava hyvässä seurassa vietettävä sushi-ilta ajautuu ajatuksiin vähän sattumalta. Vahingossa. Sitä suunnitellaan. Pohditaan. Ja lopuksi toteutetaan.

* * *

Hieman samalta tuntuu reissun jälkeen. Itse asiassa on ihana olla kotona. Kiva tehdä ihan itse ruokansa iltaisin. Kävellä tuttuja lenkkipolkuja. Ihastella kotikulmia.

Voi, kuinka nuo Viiskulmassa toisensa tapaavat talot voivatkin vaikuttaa niin herttaisen jykeviltä. Enpä ole huomannut, miten korkealle tavoittelee Mikaelin kirkon torni. Testataanpa ensi viikonloppuna tuo Mange Sud. Ei nämä Sentun pizzat olekaan hassumpia. Erottajan viinalkostakin löytyy mukavia viinituttavuuksia, noita kylmien iltojen ihanuuksia. Tuo harmaata tiiliseinää vasten lepäilevä vaahteravanhus jaksaa inspiroida aamu toisensa jälkeen. Ja vastapäisen talon, runotyttömäinen tuuletusparveke, joka talviviimaisin täyttyy lumesta viistoon. Otanpa ensi lenkille kameran. Klik. Klik. Klik. Klik.

Sinällään esimerkki on ihan hullu. En ole juuri koskaan pitänyt susheista. Ja syönkin niitä harvoin. Niitä kohti säännöllisen epäsäännöllisesti magneetin tavoin vetävä himo muistuttaa kuitenkin erehdyttävästi matkariippuvuutta. Sitä on saatava lisää, ja pian, vaikka vasta juuri palautui hyvältätuntuvalle tuttuudenkiehtovalle kotikamaralle.

Jotkut erehtyvät kutsumaan reissuriippuvuutta myös matkakuumeeksi, mutta kyse on itseaiheutetusta, viruksenomaisesta vastareaktiosta. Pitää saada lisää. Pitää päästä jonnekin. Jotain jännää, tosi jännää. ”Hei, KLM:n lennot tarjouksessa! Näitkö sen SAS:in ystävänpäiväkampanjan. Selailin tuossa Skyscannerin sivuja. Trinindad ja Tobago ei ole hassumpaan hintaan. Miten olisi Dubai, Kazakstan, Brasilia vai vain kulinaristinen kultuurireissu Italiaan? Käydäänkö Ruotsissa haistelemassa Tukholman tunnelmaa taas joku kertaa?” Näin vain muutamia päivittäisiä heittojamme lainatakseni.

Kaksi viikkoa Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen takataskussa oli viikonloppu tutussa Pariisissa. Ja nyt myös ensitutustuminen kiehtovaan Osloon toukokuussa. Puhumattakaan kesälomasuunnitelmista, jotka ovat muuten jo pitkällä, vaikka lentoja ei olekaan vielä varattu.

Toiset haaveilevat ensi kesänä uudesta prätkästä. Suomen kiertueesta valtatien kuninkaana. Jotkut eivät malta odotella killuttelua mökin riippumatossa – tai edessäolevaa laituriprojektia. Sienimetsät, marjatalkoot. Oma pieni puutarha Suomen suvessa. Salaatit, retiisit ja porkkanat omasta pellosta. Kalamiehet haaveilevat suurista vonkaleista. Foliossa paistuvasta pippurinmakuisesta uudesta kalatarinasta. Sisustaja kotinsa kohentamisesta. Tyynyistä, verhoista, uudesta tammisesta laminaattilattiasta. Hifistelijät odottelevat sen sijaan uuden tuotteen saapumista markkinoille, tai kilpailukykyisille hinnoille. Kotikulinaristit inventoivat uusia reseptejä. Haaveilevat mauista ja kokeilemisen seikkailusta keittiössä. Hyvistä hetkistä, hyvässä pöytäseurassa. Onnistumisista. Kirpparikiertelijä toivoo löytävänsä ensi kerralla yhtä hienon parin yöpöydän lampulle kuin viimeksikin olohuoneeseen. Kädentaitoinen kutoo villahuivia ja haaveilee jo tekevänsä harmaan villatakin sukulaistytölle. Skimbaaja etsii jyhkeitä maisemia ja toimivaa puuterilunta, johon mononsa kera suksineen seuraavan kerran voisi upottaa. Vanhojen autojen tuunaaja iloitsee Amerikoista löytyneestä harvinaisesta roiskeläpästä.

Kukin taaplaa tavallaan. Me haaveilemme seuraavista matkoista. Kattona koko maailma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s