Guadeloupen kevyt ensitervehdys

on

Kun saavut paahteisen päivän päätteeksi karibialaiseen kylään, voisi olettaa kirkkaanväristen talojen hehkuvan kilpaa ilta-auringossa ja kortteleiden täyttyvän iloisista ihmisistä, marimbasta ja grilliruokien mukaansatempaavista tuoksuista. Atlantilta tuhansia vuosia puhaltaneen tuulen huojuttaessa guavapuun repaleisia lehtiä mantereelle laskeutuu miljoonista sadepisaroista ja vesihöyrystä koostuva vaalea peitto. Pilviin päättyvän vehreän vuoren juuressa lepäävään kylään laskeutuu ensin tropiikin iltapäivän sadepilvien tuoma hämäryys, sitten illan tumma kajo, joka herättää loputkin siestaksi ovensa sulkeneet värikkäät kojut eloon.
Pieni unelias kylä sykkii kohti yötä voimakkaan henkevästi ja notkeasti kuin kolibrin vaivattomat siiveniskut. Kylän vierellä makaava meri maalaa vetensä turkoosista yönsineen. Taivaanrannassa voi nähdä syttyvän illan ensimmäiset tähdet. Karibian kuumat rytmit yhtyvät lennokkaita äänisointuja sisältävään puheen sorinaan. Jokainen ilta on mahdollisuus juhlia ja katsella kadun kulmassa ohi lipuvia ihmisiä.

Paitsi tämä mielikuva on pelkkä harha. Elämää löytyy ehkä vuorten tuolta puolen, mutta tämä pikku kyläpahanen on vain löyhästi sitä, mitä voisi Guadeloupelta ennakkoasentein odottaa.

Pitkän reissupäivän jälkeen saavumme guadeloupelaiskylään Capesterre-Belle-Eau’hun, jonka yhdessäkään kadun kulmassa ei notku ihmisiä, edes turisteja ei näy mailla halmeilla. Jokaisen kaupan ikkunan edessä lepää raskas, ruosteinen turvasuoja. Vaikka siristää silmiä, ei voi nähdä yhdestäkään ikkunan raosta pilkistävää valon juovaa. Ihmiset eivät soita musiikkia tai notku kadulla, edes ravintoloista ei kantaudu iloista puheen sorinaa – koska niitä ei ole. (Lukuunottamatta maailman joka kylälle ominaista kiinalaista ravintolaa, jossa värisee sininen loisteputkivalo. Juuri se surullinen paikka, jonka ravintolahistoriasta kertoo lähinnä kylmäkaapissa pullojen pohjalle sakkautuneet fantojen väriaineet, hapan, vanhentunut kalaliemen katku sekä nurkkapöydässä yksikseen ristikoita täyttävä omistaja.)

Mutta meillä on syy valita tämä loisteeton lomapaikka (onneksi toki vain hetkeksi). Kylä sijaitsee lähellä satamaa, josta hyppäämme lautalle, joka vie Les Saintes -saaren paratiisiin. Vain puolen tunnin matkan päässä on tuo kukkularykelmistä muodostuva saari, jossa kookosjätski on tehty aidosta kookoksesta, ihmiset notkuvat päivää kaduilla tai grillaavat hedelmiä ja rapuja sukuineen rannalla, maustettu kotipolttoinen rommi tuoksuu, nauru ja puheen sorina sekoittuu virkistävään merituuleen, kahden korttelin päässä soi iloiset tanssirytmit ja talojen väriloisto häikäisee auringossa. Saari, jonka ensimmäiset Kolumbuksen aikaiset siirtomaaherrat löysivät ja linnoittivat. Tämä lyö kyläpahasen 6-0.

Kyläpahasesta on myös paras paikka lähteä aikaselle vaellukselle valloittamaan Le Souffriere -tulivuorta. Bonuksena kyläpahasen tilanne ei ole aivan niin epätoivoinen iltojen suhteen, sillä majatalomme omistajat kutsuvat meidät illallispöytäänsä, joka alkaa perinteisellä raa’an vaalean rommin maistelulla ja etenee tuntemattomien makujen kuten bread fruit – muhennoksen, bataattia muistuttavan perunapaistoksen ja juuri merestä nostettujen jättiläiskatkarapujen kautta makunystyröitä hellivään paikalliseen kookospaahtovanukkaaseen.

Ps. Kuvat Les Saintesista, ei kyläpahasesta:)
  


  
  
  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s