Rommia, röyhkeyttä ja rasahtelevia croissantteja

on

Jos taivaalta putoaisi suklaahippuja, joku saattaisi syödä Saint-Francoisin herkulliset puutalot, jotka hehkuvat toistensa kanssa kilpaa auringossa. Vaikka jossain repsottaa ikkunanlauta tai peltikatto, ei haittaa. Peppi Pitkätossun Huvikumpu on kloonautunut täällä lukuisiksi ihastuttaviksi tönöiksi, jotka odottelevat paahteisilla hiljaisilla kaduilla päivän vaihtuvan taas yöksi. Jokaikinen vuoden aamu nämä talot hehkuvat päivänvalossa kuin näyttävimmät tanssijattaret Mardi Gras’in karnevaalihumussa.

Pitkän sademetsäretkeilymme jälkeen päätimme vihdoin keskittyä lumoavien vesiputousten sijaan turkoosiin mereen, vaaleaan hiekkaan ja niiden rinnalla lepäileviin ihaniin puutalokyliin. Sademetsän kosteuden ja hämäryyden sijaan oli myös piristävää nähdä vähän aurinkoakin. Urbaanihengailu on yleensä aivan yhtä rentouttavaa ja hauskaa lomalla kuin luonnossa samoilu.

Ihania puoliränsistyviä, kirkkaan värisiä taloja, joiden välistä välkkyy Atlantin viimeisen pisteen saavuttaneet, voimakkaasti rantaan puskevat, turkoosit vaahtopäät. Hylättyjä ja asuttuja koteja vieri vieressä.

    

Jos Guadeloupen toisella saarella ihastuimme Deshaies’iin, niin Grande Terrellä voiton vie Saint-Francois. Erittäin viehättävä meininki ja söpö pikkukaupunki merenrannassa.

Kaupunkilomailun parhaita puolia on paikallisten ihmisten arjen tarkkailu. Sen avulla voi kurkata vaivattomasti muutamaksi sekunniksi, tai vaikka vain sen sadasosaksi, jonkun elämään, ja rakentaa loppu totuudesta oman mielikuvituksen avulla valmiiksi tarinaksi. Tätä kärpäsenä katossa -metodia peilaten olemme tutustuneet myös saaren juoma- ja ruokakulttuuriin.

Karibialaiseen elämäntapaan näyttää kuuluvan alkoholi siinä kuin aurinko, rastat, marimba, lakoninen sluibailu ja raikas merituulikin. Yleensä alkoholinautinnon lähde on rommi tai kotipolttoinen maustettu punssi. Jos alkoholi ei polta suuta, olet vahingossa juonut tiskivettä. Jos löydät ravintolan, jossa ei ole tarjolla rommia, olet eksynyt apteekkiin.

Rommia on kaikkialla ja siitä tehtyjä juomayhdistelmiä yhtä monia kuin maustetun viinan kotipolttajiakin. Jokaisella saarella on omat yhdistelmänsä ja jokaisessa kylässä muutama paikallista mettä 24/7 siemaileva juoppo. Muutoin cocktailit kuuluvat ihan tavallisen kansan arkeen siinä kuin puhtaat kalsarit ja hampaiden pesu. Tämä ei siis tarkoita, että kaikki hyörisivät täällä humalaspäissään. Alkoholi ei vain ole maailmaa kaatava tabu, eikä sen juomiselle ole aikataulua. Jos aamiaiseksi maistuu rommikola, niin sitten sen juot.

Suomalaisina oletamme tietävämme jokaisen syyn juoda alkoholia; Ilo, suru, väsymys, voitto, taistelu, häviö, yhteishenki, yksinäisyys, selviytyminen, elämän tuska ja sen nälkä. Karibialaiset vetävät pidemmän korren. Täällä rommidrinkki maistuu iloon, suruun ja koko elämän kirjoon niiden väliltä: ennen lounasta ja lounaan jälkeen, ennen kirkkoa ja kirkon jälkeen, ennen vessassa käyntiä ja sen jälkeen, maanantaista sunnuntaihin ja aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Vierailimme sunnuntaina puolilta päivin Dominicalla paikallisessa kuppilassa, jonka hyllyt notkuivat kotimaustettua punssia. Kekseliäs isäntä oli uuttanut paikalliseen 50 prosenttiseen viinaan kaikki lähipelloilta löytyvät lajit aina punajuuresta maniokkiin, valkosipulista porkkanaan. Olipa oman uutevodkansa saanut Obama ja Trump’kin.

Kouluaikaan biologian luokan varastoissa oli samanlaisia seisoneita pulloja, joissa lillui kuolleita käärmeitä ja sammakoita. Puolilta päivin kohteliaisuudesta uutejuoman testaaminen tuntui tuon ammoisilta ajoilta säästyneen käärmepullon avaamiselta. Valitsimme tylsän mutta turvallisen eukalyptuksen. Juoma maistui – noh, lähinnä viinalta. Kuinka yllättävää. Maksamme kielsi kokeilemasta hyllyn jokaista makua, joten yleistystä makumaailmasta ei voi tehdä.

Juomaa Dominicassa ja Guadeloupessa tarjoillaan läpi päivän, mutta toinen juttu on esimerkiksi lounaan kanssa. Ranskalaisella Guadeloupella ravintolahenkilökunta pöyristyy sikäli mikäli suomalaispariskunta pyytää ruokaa iltapäivällä kahden jälkeen. Illalla ei myöskään kannata pyytää ruokaa liian ajoissa.

Tarkat ovat frankomaanien ruoka-ajat kuten myös se, että noin 10 prosenttia ravintolahenkilökunnasta on tympeitä kuin kirpeällä sitruunakasikkeella paskaa syöneet hienostelijat. Mihin arroganttisuus ranskalaisista häviäisi, kun pieni osa tarjoilijoista pitää siitä yhä tiukasti kiinni. Äläkä vaan kerro olevasi allergikko tai kasvissyöjä. Me ei nyt tänään jakseta nähdä vaivaa vuoksesi. Harmi juttu, sillä muutama sniiduilija pilaa helposti koko kansan maineen. Tällä kertaa on hyvä jättää tilittämättä myös se asiakaspalvelun vaikeus, jonka kohtasimme pyytäessämme päästä käymään ravintolan vessassa ENNEN ruokailuamme.

Parasta näillä kahdella saarella on ranskalainen leipomokulttuuri. Kun saat aamupalaksi melkein joka nurkasta löytyvästä lähileipomosta haettua tuoretta patonkia, ihanan pehmeitä, silti kuoreltaan rasahtelevia croissant’eja, houkuttelevia pain du chocolat’eja ja tajunnanräjäyttäviä vaniljaeclair’ejä, luulet hetken tipahtaneesi suoraan Versailles’iin Aurinkokuninkaan aamiaispöytään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s