Pallo puhuu

MEXICO CITY, MEXICO. Toiset hurraa curlingille, toiset kannustaa pikajuoksijoita. Pohjoiset maat vannoo jaakiekolle. Jalkapalloon ovat kuitenkin hullantuneet kaikki. – Ja sen on huomannut. Futis on siivittanyt reissuamme alusta loppuun asti. Matka alkoi Mexico Cityn Plaza de Constitutionilta Uruguayn ja Mexicon matsilla. Suurella aukiolla kotimaataan kannusti tuhannet meksikolaiset valtavan puna-valko-vihrean lipun liehuessa. Toria kiersi mellakkapoliisien rivisto, jokaisella lanteillaan…

Manaattien maanantai

Toki valkoisen hiekan ja turkoosin meren, mayaraunioiden ja aivojen narikassa huljuttamisen me tänne tulimme, mutta totta toki myos merilehmien. Ja tänään oli aika nähdä nuo harvinaiset Belizen korallien liepeillä elelevät merilehmät eli manaatit. Harvinaisia tai eivät, komeita tai eivät – pienet jacquescousteaut sisällämme huusivat merilehmien perään. Meressä manaatit näyttävät suurilta lilluvilta lyijyklimpeiltä, jotka puolen tunnin…

Autiosaari, jonka Madonnakin tietää

Vaikka Ambergris Cayen (ts. San Pedron) syvempi sielunelämä ei ole oikein vieläkään auennut meille, niin autiosaaren ihanuus paistaa edelleen kirkkaalta taivaalta.  Ihanaa jatkaa mitään tekemistä! Juuri sitä laiskuutta, jota arkiminämme ovat oppineet inhoamaan ja halveksumaan. Päivät kuljeksivat verkkaisesti ja seikkailijat ovat pysähtyneet hetkeksi. Ihmeellinen tekemättomyys ja asioiden suhteellisuus ympäroivät lomaamme. Aivot ovat killuneet jo vähän…

Ornitologit Crusoe ja Perjantai

Autiosaari. Luonto. Ihana seura. – Ja tietysti kamera. Eipä sitä paljon muuta lomalainen tarvitse. Jälleen kerran olemme onnistuneet varaamaan majapaikan ja saaren, jossa ei näytä loytyvän kaduilla sompailevia golfkärryjä kummempaa meininkiä. Rannalla huojuu rauhallinen rivi palmuja ja meriruohot käyskentelevät pinnan alla tasaisesti aaltojen mukaan. Taivaanrannassa valtavat aallot rikkoontuvat koralliriuttoihin ja pilvihattarat kulkeutuvat sinitaivaan läpi hidastellen….

Halpaa kuin saippua

Vaikka sitä kuinka kiertää maailmoja ja kokee itsensä täysin oppineeksi reissutyypiksi, niin välillä on pakko myontää olevansa ihan täysin amatööri, urpo ja idiootti. Ei löydy seikkailua, jolloin kaikki menee tismalleen taiteen sääntojen mukaan. Ei löydy reissua, jolloin ei tekisi jotain käsittämättomän tyhmää. Tällä kertaa suurin tyhmyys jää toivottavimmin pyykkiepisodiksi Guatemalassa: Heitimme helteessä ja myrskyssä lionneet…

Belize City – ranskanpastillikaupunki

Belize on toki naapuriaan Meksikoa koyhempi maa, mutta se ei nay paalle ihmisten kasvoilta tai auringossa kylpevien varikkaiden talojen rivistossa. Vaikka Belize Cityssa talot pysyvat juuri ja juuri pystyssa ja pintamaali on rapistunut niista lahes jokaisessa, eika kaduille uskalla ulkomainen muukalainen ilta-aikaan, – paivalla tama paikka hehkuu upeassa variloistossa. Kuin joku olisi levittanyt ison kasan…

Odotetut ensitreffit

Meksikonlahden öljytuho, liian aikaisin alkaneet Väli-Amerikan trooppiset myrskyt ja Islannin tulivuoret. Viime kuukaudet on pidetty sormia ristissä tiukasti, jotta lähtömme kohti uusia seikkailuja todella onnistuisi. Nyt on rauhallista, mutta miten on asian laita ensi viikon sunnuntaina. Vain meteorologit, vain seismologit, vain luoja – tai no tosi asiassa tuskinpa kukaan tietää tai osaa ennustaa, miten asiat…