Kantapään pitkä oppimäärä

Jokaisella matkalla oppii jotain. Joskus yleissivistys jopa kasvaa, mutta yleensä kyseessä on knoppitieto, jolla pärjää tuurin tullen lähinnä Trivial Pursuitissa. Jos siinäkään. Eilen saimme tietää, että mölyapinat siirtyvät lähemmäs Santa Teresan rantaa ja kylää silloin, kun on luvassa sadetta. Herätettyään meidät aamuviiden jälkeen ison vahtikoiran haukuntaa muistuttavalla mölyllään hokkuspokkus illalla satoi. Opimme paikallisessa pirtelö- ja…

Täydellisen aallon metsästys

Otetaan pieni ajatusleikki: ajattele, että poljet metsätietä. Sellaista, jota kukaan ei ole huoltanut vuosikausiin. Haastavaa eivät ole ne runsaat pienet kummut ja maa-aineksesta kurkkivat kulmikkaat, vanteita vihlovat kivet, vaan 15 senttiä syvät valtavat kraaterit, joiden pohjalle tipahdat, kunnes ajopelisi hyppää takaisin. Tie ei ole vain kuoppainen vaan myös rutikuiva. Se pöllyää niin, että silmät vuotavat….

Vierellä kulkevat koirat

Kun menet kauppaan, ne saattavat odottaa uskollisesti ovella. Ravintolassa tunnet tuijottavan katseen tai kuulet anovan vingahduksen ja tiedät, ettet ole koskaan yksin. Kulkiessasi kumpuilevia hiekkateitä ihan missä päin maailmaa tahansa, saat aina kumppanin vierellesi. Ja hän seuraa sinua, vaikka ukkonen taivaalta parahtaisi. Se katse. Ne hännän heilautukset. Se pikkuinen rento sipsutus vierelläsi. Näin on käynyt…

Punaisen veden vangit

Olemme palanneet Costa Rican rannikolle mielettömän kivan Nicaraguan piipahduksemme jälkeen. Nicoyan niemimaalla maan länsirannikolla, yhden korttelin hippikylässä Montezumassa ensisijainen tavoitteemme on surffaus ja rannalla lokoilu. Paras valkohiekkainen ranta löytyy parin kilsan päästä. Virallista tietä sinne ei vie, vaan ainoa kulku rannalle on tepastelemalla läpi muiden kauniiden rantojen ja kallioiden. Onnekas näkee matkalla rapuja, apinoita ja…

Helvetin suulla

   Hehkuva sydän jossain sankan, mutta kevyen vaalean savun alla. Kirkkaanoranssina kiehuva pata, jonka ailahtelevuuteen ihminen ei voi vaikuttaa. Ärhäkkää kattilaa kiertävät ruosteenpunaiset kivireunukset, jonka korkeimmalle kohdalle on pystytetty suuri metalliristi. Emme kipua tänään sille puolelle, sillä pari viikkoa sitten maa murtui reitin alta ja osa polusta valui pohjalle osaksi kuplivaa laavavirtaa. Maapallolla on nelisentuhatta…

Granada – kuin pussi pastilleja

Vessan pikkuikkunasta raikaa sielukas, epävireinen akustisella kitaralla säestetty balladi. Toisella pihalla hoilaava trubaduuri laulaa täydestä sydämestään ja kurkku suorana. Säkeet sekoittuvat korvia vihlovasti pieleen sointuvaan vibraattoon. Ilta on varsin lämmin. Vain pieni tuuli halkoo päivän viimeisiä tunteja. Kaukaa voi kuulla kuinka toisella pihalla olevat koirat yhtyvät laulantaan ulvonnallaan. Ovat jo tottuneet naapurin sedän jokailtaisiin melodioihin….

Vettä kengässä – ja ihan vähän muuallakin

Sadekaudella matkustelu on arpapeliä. Yleensä aamupäivät ovat puolipilvisiä, aurinkoisia, pilvisiä, tukahduttavia tai ne halkoo ihanan rapsakka tihku. Illalla alkaa sade, joka kestää aamuun täällä päin muailmoa. Joskus sataa esteristä aamusta iltaan. Harvinaista on, että koko päivän säästyttäisiin ripsotukselta – tai edes trooppiselta kaatosateelta. Meillä on tällaisia päiviä ollut tähän mennessä viikon aikana yksi. Vai oliko…

Se on eläin!

Costa Rican vehreänä kumpuilevat solat vuorten sylissä kätkevät aarteen. Lehvien alla asuu sekalainen kokoelma ihmeellisiä eläinkunnan asukkeja. Kun reilut kolme kuukautta sitten ihmettelimme ötökätöntä Uutta-Seelantia, on nyt kääntynyt kummastelu toiselle taajuudelle. Pelkästään majapaikkamme puutarhassa on kymmeniä eläimiä ihasteltavaksi. Luonnonpuistossa muutama tusina lisää. Tänään suuntaamme Tyynenmeren rannalle ulottuvaan Manuel Antonion kansallispuistoon. Viidakossa ilkeintä ovat rehevöityneellä polulla…

Kostarikalainen korkeasaari

Harmaahapsuinen laiskiainen tiukentaa hitaasti otettaan mangopuun latvasta. Tämän keskiviikon voisi lepäillä vain tässä. Alhaalla vilistää kaksi jeesusliskoa nurmen päällä. Ne juoksevat riemulla pari metriä kerrallaan, kunnes jäykistyvät hetkeksi kuuntelemaan ympäristöään suurempien liskovanhusten loikoillessa päivää suuren puun rungoissa ja monimuotoisessa traakkipuun oksistossa. Silmien edestä lentää jokin. Turkoosirintainen kolibri hurjastelee kevyesti oksalle, sirkuttaa pikkiriikkisistä laululihaksistoista kolme sekuntia ja…

Jonottamatta olisit jo perillä

Reissussa rähjääntynyt on tottunut siihen, että matkapäivänä on hermot kireällä välillä pienistäkin kommervenkeistä. Välillä niille nauretaan iso remakka päälle ja haudataan hauskoiksi muistoiksi tai maustetaan mielettömiksi reissutarinoiksi. Toisinaan kyseiset epäonnenkantamoiset kasaantuvat yhdeksi kaaosmaiseksi ketjureaktioksi, joka ei tunnu loppuvan millään. Tällaisista tilanteista kiillottuvat kultaisimmat kertomukset, mutta vasta asioiden käännyttyä kirkkaammaksi. Tapahtumahetkellä pumppu hakkaa, pinna kiristyy, väsy…

Eläimenoloisia otuksia näkyvissä

Jos kärpäsiä, mäkäräisiä, hämiksiä ja amppareita ei lasketa, on Uusi-Seelanti kummallisen hyönteisvajaa maa. Täällä löytyy meheviä trooppisia sademetsiä, kosteutta ja ahavoitunutta, pitkään riiputettua turistilihaa syötäväksi tai säikytettäväksi. Mistä lie evoluution haarasta, pitkistä välimatkoista, vaihtelevasta kelistä tai tarkoista tullisäännöksistä sitten johtuukin Uusi-Seelanti on ötökkäkammoisten lomasuosikki helposti. Vaikka ällöttäviä kahdeksanjalkaisia kammoituksia nyt löytyisikin jonkun pensaan alta, on…

Leijat Rotoruan yllä

Onhan sitä ennenkin mädän kananmunan hajuisia pieruja haisteltu. Ainakin Islannissa. Tänään tuo huumaava tuoksahdus tulvi sieraimiimme kuin laventelipellot Vihervaaran Annan pienen söötin nenän päähän. Kauneudesta on kärsittävä, sillä tympäisevän tuoksun alkulähteet ovat mielettömän kuvauksellisia tuliperäisen maan lähteitä. Rotoruan alueella ja osin Tauponkin lähistöllä maa höyryää siellä sun täällä. Niinpä sinne oli tietenkin päästävä kameroiden kera….